tiistai 8. huhtikuuta 2008

SHOES.COM



































Ai että on makeita kenkiä? Kyllä! Niin makeita, että voit melkein maistaa karkin maun suussasi. Tänä kesänä minäkin, mustakenkä-syndroomasta kärsivä kuluttaja, päätän laittaa jalkaani iloisenväriset kengät. Onneksi on mistä valita.

Jos et vielä tiedä mikä on shoes.com, kannattaa käydä heti tutustumassa sivustoon. Kenkiä voi tilata Suomeen ja mikä parasta, hinnat ovat dollareissa. Tällä hetkellä yksi dollari on 65 senttiä, joten hienoimmatkin kengät saa halvemmalla. Omat lempibrändini shoes.comissa ovat Betsey Johnson ja Naughty Monkey.

Ostin tänään Hanna Sarénin Nansolle suunnittelemat vaaleanpunaiset kengät kirpputorilta. Eivät olleet kovinkaan loistokkaassa kunnossa, mutta maksoivat vain kolme euroa, joten päätin ostaa. Voisin viedä kengät suutarille, ja samantien muutkin kohennusta kaipaavat parini. Ostin myös hauskat merimieshenkiset sandaalit, en tosin tiedä vielä minkälaiseen asuun kengät sopisivat.

Ja mikäli ei ole vielä tullut selväksi, rakastan kenkiä! Jostakin syystä olen kuitenkin aina päätynyt ostamaan mustat kengät, vaikka valikoimassa olisikin ollut värejä. Enempää mustia korkokenkiä en edes tarvitsisi, mutta musta on aina niin turvallinen väri. Se myös sopii kaikkiin väreihin ja näyttää hyvältä mustien sukkahousujen kanssa.

Kirpparilla näin tytön, jolla oli todella makea kenkä/sukkahousutyyli. Tytöllä oli jalassa kumisaappaat (en millään saa mieleeni, minkä väriset), mustat sukkahousut ja liilat pitkät sukat, jotka tulivat melkein polven yläpuolelle. Jos tunnistat itsesi, onneksi olkoon, tyylisi on upea! :)

maanantai 7. huhtikuuta 2008

PÄIVÄN ASU & INSPIS

Tästä kaikki alkoi: minun on taas ihan pakko
hehkuttaa, miten ihana tyyli Lily Allenilla on!
Rakastuin tämän kuvan fiilikseen ja mekkoon,
mutta on vaikea edes yrittää hakea mitään
vastaavaa - Lilyn persoonallisuus on ehkä
kaunein asuste tässäkin otoksessa.




Persoonallisuudesta puheen ollen; Lily
ei ainakaan ota itseään liian vakavasti.
Meininki on niin hyvä että kateeksi
käy. Korvikset - nam!





Tässä siis päivän asuni. Selvästi ottanut
vaikutteita Lilyn mekko & huppari tyylistä,
mikä on mielestäni ihanan rento ja silti
tyttömäinen :) En todellakaan väitä, että
tulos muituttaisi mitenkään neiti Allenin
tyyliä, mutta ei ollut tarkoituskaan. Asusta
tuli viihtyisä!




En tiedä, mikä siinä viehättää, mutta
mekko & huppari yhdistelmästä taitaa
tulla pakkomielle minullekin :) Se on vaan
jotenkin niin rennon ja hauskan näköistä.




Ja kun on aika juhlia, Lilykin osaa olla viimeisen päälle. Persoonallisuus kunniaan!


sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

KIRPPUTORIN AARTEITA




















Kannattaa käydä kirpputoreilla, sanon minä ja moni muu alan harrastaja :) Nämä ihanat käärmeennahka-korkokengät lähtivät mukaan viidellä eurolla. Ihan sairaan upeat minun mielestäni. Olen jostakin lukenut, että käärmeennahka olisi kovassa huudossa tällä hetkellä. Noh, minä ainakin pidän näistä vintage-henkisistä kengistä, vaikka käärmeistä en pidä tippaakaan. Ei taida liittyä mitenkään asiaan, vai? :)




Aika erikoinen vintage-salkku, vai mitä? En ole ihan varma, tarvitsenko salkkua, siksi laitoin ilmoituksen Huuto.nettiin. Heräteostos on kuitenkin todella hieno, joten jos ei mene kaupaksi, käytän mielelläni itsekin.

Kuvassa näkyy myös uusi lempimekkoni: H&M:n kukallinen "luomus", 15 euroa. Mekko on kesäinen, mutta käytän sitä tällä hetkellä sukkahousujen kanssa. Onkohan se suuri tyylimoka? Hmm. Jokatapauksessa, rakastan mekkoja ja käytän niitä kesät talvet.





Vanha punainen clutch maksoi vain euron ja löytyi samasta paikasta kuin kengätkin.
Sisus ei ole enää ehjä, muttei sitä käytössä huomaa. Aika löytö.

Sitten tärkein. Tämä on mahtavaa. Aito Longchamp-laukku, juuri sellainen, josta olen aina haaveillut :) Hinta huimat kuusi euroa. Hintalapussa luki vaatimattomasti: musta laukku, jossa kiiltävä solki. Kiiltävä solki! Kiiltävä solki, jossa on painettu Longchamp. Melkein kävi sääliksi myyjää, kun myi sellaisen aarteen niin halvalla. Hyvä asia tietysti minulle, mutta mutta. Know your stuff! Mutta hei, löytö mikä löytö. Tutkin laukkua joka puolelta ja totesin, että kyllä se on aito. Ihanan pehmeä nahka, logot painettu jokaiseen solkeen ja "Made in Paris" komeilee laukun sisällä. Aito. Sitäpaitsi, Longchamp ei ole niitä väärennetyimpiä merkkejä, mikä tekee nimestä ainakin minun silmissäni arvokkaamman.